Kesäretki Patvinsuolle

Kaatuneita kaakoita, itikoita ja sisarusten välistä riitaa.

Yksi sulanut muoviastia ja kastuneet kengät.

Mutta myös ihanaa luontoa,

iltanuotioita,

paljaita varpaita ja yhdessä olemista.

Rantahiekkaa ja rakkautta.

Patvinsuon kansallispuiston laajat suot, vanhat metsät ja vaaleat hiekkarannat on houkutteleva kokonaisuus. Siitä huolimatta olin tätä reissua ennen käynyt siellä vain kerran, viime talvena. Lapsille tämä oli siis ensimmäinen kerta Patvinsuolla.

Vaelluksilla ja retkeillessä ihanaa on se, että hetkiin tulee todellakin pysähdyttyä. Matkan pituudella ei ole väliä. Ihanaa on pysähtyä tasapainoilemaan rungoilla ja kahlailla paljain jaloin rantavedessä. Syödä suu siniseksi mustikoita ja opetella uusia lajeja. Ja jokaisen telttareissun yksi kohokohdista on illan korttipelit.

Leiriydyimme kaksi yötä Lapinniemessä ja teimme siitä Pokkaniemeen päiväretken. Kelit suosi ja Suomunjärvi oli kyllä todella kaunis. Lähtiessä kävimme vielä Kurkilahdessa syömässä lounaan ja uimassa. Siitä alkavien suoalueiden tuoksu oli houkutteleva, ja kieltämättä olisi ollut ihana lähteä katsomaan talven hiihtomaisemia kesäisessä asussa.

No syksyllä uudestaan!

Share your thoughts